Maatalouden merkitys

Maatalouden merkitys kansantalouden kannalta on merkittävä. Maatalous työllistää sekä suoraan, että välillisesti. Nykyaikainen maatalouden harjoittaminen vaatii myös jatkuvaa kehitystyötä. Yliopistoissa, korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tuotetaan tietoa maatalouden tarpeisiin parempien viljelykasvien, tehokkaampien ja turvallisempien tuotantomenetelmien ja –välineiden sekä ympäristöystävällisen tuotannon kehittämiseksi.

Kansallinen elintarvikeomavaraisuus on osa vastuullista kriisinhallintaa ja turvallisuuden tuottamista. Globaalina aikakautena valtioiden välinen keskinäisriippuvuus on korostunut. Yksittäinen valtio on yhä riippuvaisempi maailmanpoliittisista kehityskuluista. Luonnonkatastrofit, aseelliset kriisit, pandemiat ja maailmatalouden haavoittuvaisuus ovat uhkia, joiden vaikutukset voivat toteutuessaan vaarantaa myös maailmanlaajuisen ravinnontuotannon.

Tulevaisuudessa on edelleen tärkeää, että tuotamme ravintoa itselle ja toisille myös kestävältä kansalliselta pohjalta.