Tulevaisuus

Maatalouden haasteet kotimaassa ja ulkomailla

Omavaraisella maataloustuotannolla ja elinvoimaisella maaseudulla on tärkeä merkitys yhteiskunnille ja kansantalouksille myös globaalina aikakautena.

Esimerkiksi ilmastonmuutokset, pandemiat, laajat satovahingot ja kansainvälisen maailmantalouden epävakaisuus ovat riskejä, joiden vaikutukset voivat kohdistua myös Suomeen.

Kansallisella elintarviketuotannolla ja elintarvikeomavaraisuudella voidaan varautua näiden maailmalaajuisten riskien varalle.

Omavaraisella maataloustuotannolla voidaan turvata elintarvikkeiden riittävyys kansallisesti myös kriisiolosuhteissa. Vuosikymmenien tutkimus- ja jalostustyön tuloksena on löydetty viljalajikkeet, jotka soveltuvat pohjoisiin viljelyolosuhteisiin.

Maatalous on valtion perusrakenteisiin kuuluva elinkeino myös pohjoisilla alueilla. Pohjoismaissa ongelmana on myös väestön vanheneminen, minkä seurauksena nykyinen viljelijäsukupolvi on siirtymässä eläkkeelle.

Maataloudessa tullaankin kohtaamaan huomattava työvoiman tarve, jotta kansallisesti omavaraista maataloustuotantoa voidaan pitää yllä. Nykyaikaiselle maatalousopetukselle on näissä olosuhteissa tarvetta.